Olympiarenkaiden vuosi

8.1.2016


 

Risto Hirvonen

 

Kalenterin lehti on kääntynyt uuteen vuoteen myös urheilumaailmassa.  

Puhtainko purjein? No miten sen ottaa, kun Venäjän yleisurheilijoiden dopingsotkut ovat vielä riippana mukana, niin kuin Kansainvälisen jalkapalloliiton (FIFA) korruptio- ja talousvilppitutkimuksetkin. Ja on vielä muutakin, joten eivät purjeet täysin puhtaita näiden viime vuoden järistysten jälkeen.

Tähän yhteyteen ei kuulu Suomen nuorten jääkiekon maailmanmestaruus. Nuorten leijonien avoin ja rehti esiintyminen sai hyvää oloa koko kansaan. Isot onnittelut!

***

Alkanut vuosi on olympiavuosi, kun kesäolympialaiset ja niiden mittelöt käydään elokuussa Brasilian Rio de Janeirossa.

Tapahtuma tulee olemaan edeltäjiensä mukaan jälleen näyttävä – ainakin puitteiltaan. Nyt Etelä-Amerikan mantereella ensimmäistä kertaa pidettävissä olympiakisoissa ratkotaan mitalisijat 28 urheilumuodossa. Niiden joukossa uusina lajeina ovat golf ja rugby.

Ne on nähty muissa yhteyksissä ”hyvin toimentulevina” lajeina suurine katsomoineen ja rahanliikkeineen. Mutta nämäkin urheilumuodot ovat silti pyrkineet ja päässeet olympiarenkaiden alle. En tiedä onko tässä mitään pahaa sanottavanakaan, ehkä päinvastoin: Urheilussa on vielä ”omaa pyhää”, jonka suitsutukseen halutaan.

Tässä vain tulee mieleen Paavo Nurmen ajat, kun Nurmelle korvatut junabiletit ja ruokarahat (väitetyt ruskeat kirjekuoret) veivät hänet kilpailukieltoon. Ja ketkä tähän ketaleita olivat? No tietysti ruotsalaiset, jotka käryttivät Nurmen, kun hän oli täysin ylivoimainen heillekin.

Tämän päivän matkalaskujaan eivät urheilijat tarvitse piilotella muutoin kuin ehkä tarvittaessa loppusumman osalta. Niin ovat ajat muuttuneet; olympialaisetkin ovat tyystin ammattiurheilijoiden kohtaamisia omine tämän päivän ilmiöineen.

***

Molemmat olympialaisten uudet lajit golf ja rugby ovat olleet olympialaisissa mukana jo 1900-luvun alkuaikoina, mutta jääneet sittemmin pois. Tämän tietää netissä kertoa kaikki tietävä Wikipedia.

Golf on meille tutumpi laji, ja siinä suomalaisillakin saattaa joskus olla mahdollisuuksia.

Rugby on vieraampi, vaikka muutamia alan seuroja lienee Suomessakin.

Rugbyssä 15-miehiset joukkueet juoksevat soikiomuotoisen pallon kanssa ja sen perässä, ja välillä koko porukka on yhdessä kasassa kuin heinäpaalit pellolla, ja kun kasasta joku saa pallon käsiinsä, hän alkaa juoksuttaa sitä päätyrajalle toisten yrittäessä estää ja saada miehestä kiinni mistä saa. Käsin annettavat syötöt tapahtuvat taaksepäin ja silloin mylläköitä syntyykin, mikä taitaa ollakin lajin suola, sen hauskuus jos niin haluaa nähdä.

Rugby muistuttaa jollakin tavoin Antiikin ajan urheilulajeja. Paini on ollut siihen aikaan yleisön suosiossa, mutta miten painittiin? Siten, että painijat valeltiin ensin yltä päältä oliviöljyllä, ja sen jälkeen alettiin painimaan tarkoituksella: ota kiinni mistä saat. Ehkä yleisöä virtasi paikalle myös siksi, että painijat esiintyivät sen ajan mukaisesti alastomina. Antiikin taidekin ylisti ihmisen kehoa kauneimpana luomuksena maapallon pinnalla.

***

Mutta jos palaamme vielä Paavo Nurmen aikoihin, ja toisaalta kenialaisten juoksijoiden tähän päivään, niin tässä näyttäytyy kiinnostava yhteys: Suomi on joskus ollut Kenia ja Kenia nyt entisaikojen Suomi.

Tätä yhteyttä voisivat tutkijat selvittää tarkemmin, mutta senhän tiedämme, että nurmet, iso-hollot, ritolat ja kolehmaiset toivat aikoinaan Suomea muun maailman tietoisuuteen, ja tänä päivänä maailman parhaat kestävyysjuoksijat tunnetaan kenialaisina.

Mutta on tilanne nyt muunkinlainen: Paavo Nurmen junamatkojen piletit kaivettiin esiin, mutta kenialaisten tikettäjä ei enää tarkastella, kun ne kuuluvat heidän ammattiinsa, jonka nimike on urheilija. (Selvennykseksi muistettakoon, että jo Kolehmaisen ja Nurmen aikoina oli myös ammattilaisurheilua, mutta ammattilaisuus ja amatööriys oli rajattu toisistaan).

Entiset ajat ja nykyiset ajat eroavat myös siinä, että Suomen suuruuden ajoista puuttuivat doping-paljastukset, kun dopingista ei tiedetty vielä mitään.

Hannes Kolehmaisen matkalaukkuun saattoi kuitenkin tuona Tukholman olympiavuotena 1912 kuulua muulle maailmalle mystinen kuopiolainen muikkukukko. Mutta savolainen matkaeväs saattoi myös pelastaa Kolehmaisen, kun järjestäjät jo epäilivät voidaanko noin hintelä 57-kiloinen mies ottaa kympin lähtöviivalle. Mutta ottivat ja huomasivat, että hän olikin kultamitalimies kaikkiaan kolmella matkalla ja tuli joka kerran hymyssä suin maaliin!

Todellisuus Kolehmaisen ruoan sisällön suhteen taisi kuitenkin olla sellainen, että hänen lautaselleen kuului vain kasvisruoka. Ja se taas kertoo siitä, että hän haki valmentautumiseensa omakohtaista tietoa myös ravinnosta ja sen merkityksestä.

***

Paavo Nurmi ja Hannes Kolehmainen olivat Suomen suurimmat nimet 1910-20 luvuilla, jolloin Suomi oli kestävyysmatkojen suurvalta maailmassa.

Yhdeksän kultamitalin miehenä Nurmi oli tinkimätön itselleen niin juoksemisessaan kuin muussakin elämässään. Ehtoovuosinaan hän oli kriittinen jopa omalle suurenmoiselle urheilu-uralleen: ”Vain todellisella työllä, tieteellä ja taiteella on jotakin arvoa”, on Nurmi lehtihaastattelujen mukaan sanonut. Samoin on hiihtäjäsuuruutemme Veikko Hakulinenkin kysellyt itseltään, että mitä hän olisi voinut olla jos hän urheilun sijasta olisi opiskellut ja ohjautunut johonkin muuhun.

Näistä lausunnoista huomaamme, että suuret urheilijat ovat monasti olleet myös suurten kysymysten ajattelijoita punnitessaan elämää useammalta puolelta.

Kuitenkin Nurmi, Kolehmainen niin kuin Hakulinenkin ovat tulleet merkittäviksi suomalaisiksi juuri urheilusaavutustensa kautta. He kuuluvat siihen Suomen historian suureen kirjaan, joka tullaan juhlistamaan ensi vuonna Suomen täyttäessä 100 vuotta. Sinne he kuuluvat ja sieltä heidän tekonsa ja saavutuksensa tullaan muistamaan.

***

Aika kulkee eteenpäin, ja nyt eletään jo olympiavuotta 2016.

Arvailla vain voi, mitä kaikkea tämä vuosi tuokaan tullessaan? Meillä ei ole enää Nurmea, Kolehmaista, Iso-Holloa, ei Ritolaa eikä Vireniäkään asettaa kestävyysmatkoille. Mutta olisiko sen sijaan mahdollista, että sinivalkokärkinen keihäs lentäisi Brasilian taivaalla niin että sen putoamispaikalla alettaisiin tiirata mitalin väriä, jopa sitä kultaisen kimaltavaa?

Kaikkea voi tapahtua niin kuin on tapahtunut menneinä vuosikymmeninäkin!