Vammaiset ja urheilu

29.10.2012


Kohta päättyvän vuoden huomatuimmat urheilutapahtumat olivat tietysti jalkapallon EM-turnaus ja Lontoon olympialaiset.  Mutta emme saa sivuuttaa myöskään paralympialaisia, jotka niin ikään kokosivat Lontoossa katsomot täyteen ja olivat fiilingiltään upeat kisat. Oma paralympiajoukkueemmekin esiintyi edukseen kuudella mitalillaan sekä ennen muuta positiivisuudellaan oikeassa olympiahengessä.
                                     ***
Meillä suomalaisilla on kuitenkin paljon parannettavaa suhtautumisessamme vammaisiin ja vammaisurheiluun. Meiltä puuttuu luontainen lähestyminen vähän erilaisimpiin kanssaihmisiimme, vammaiset heihin luettuina. Katson itsenikin tähän joukkoon jollakin tavoin kuuluvaksi: tapaamisissa heidän kanssaan keskustelu ei oikein tahdo lähteä sujumaan, vaikka niin itse haluaisikin. Joku sitä pidättelee, kun taas kumppanini saattaa  laskea leikkiä omista vajaavuuksistaan. Näiden kohtaamisten jälkeen olen joutunut itselleni sanomaan: hän onkin onnellisempi ihminen. Tuollaisia huumorintajuisia ihmisiä me tapaamme vaikeasti sairastuneidenkin joukosta. Ja jälleen me joudumme toteamaan: he eivät ole onnellisuuttaan onneksi kadottaneet. Mutta miten on meidän niin sanottujen terveiden laita? Vammaiset ovat vain vähän erilaisimpia ihmisiä, niin kuin me kanssaihmiset olemme kaikki keskenämme ja toisillemme.                                     ***
YK:n ihmisoikeusjulistuksissa todetaankin, että selkeää rajaa vammaisuuden ja vammattomuuden välillä ei voida vetää. Jokainen ihminenhän kokee elämänsä jossakin vaiheessa oman vammaisuutensa. Näissä lausutuissa ilmaisuissa todetaan myös, että käsitys vammaisuudesta syntyy yksilön ja ympäristön suhteesta. Eli: mitä me vammattomat ajattelemme vammaisista ihmisistä, ja miten me otamme heidät huomioon normaalissa kanssakäymisessä? Ja miten me yhteiskuntana olemme heidät huomioineet? Taiteentekijöiden joukossa on vammaisia ihmisiä, jotka omassa ajattelussaan tutkivat ja hahmottavat elämän moninaisuutta ja tulkitsevat sitä meille kaikille. Eivätkö he ole enemminkin lahjakkaita ihmisiä, meidän muiden joukossa,  kuin varsinaisesti vammaisia. Mutta miten me voimme, me vammattomat ja vammaiset, lähestyä paremmin toisiamme - mitkä ovat ne kanssakäymisen muodot? Sellaisia toki on ja yksi niistä on urheilun seuratoiminta. Mieluusti hyväksyisin suoranaista  erityistukea niille seuroille, joiden toiminnassa ovat myös vammaiset mukana. Tähän samaan ryhmään voisivat kuulua myös maahanmuuttaneet pakolaiset. Tällä tavoin urheilu voisi tulla uudella tavalla esille ja kohottaa arvostustaan yhteiskunnallisena toimijana. Muistuu tässä mieleen, kun KuHi järjesti vuosia sitten kehitysvammaisten SM-hiihdot Puijolla. Ne olivat tosikisat. Mitaleista kamppailtiin niin kuin niistä kamppaillaan - täysillä. Ja osanottajat kiittivät lähtiessään siitä meitä järjestäjiä!  Se oli  todella molemminpuolinen tapaaminen.
                                ***
Vammaisten huomioimisessa meillä on kuitenkin vielä paljon parannettavaa: heidän liikkumiselleen on esteitä ja on muitakin käytännön ongelmia. Suorastaan hätkähdytti Kuopion Kaupunkilehden äskeinen juttu paralympialaisten keihäänheiton pronssimitalistista Marjaana Huovisesta. Kaupunginjohto ei ollut huomannut järjestää onnitteluvastaanottoa hänen olympiamitalinsa johdosta. Eikä tässä kaikki: hän ei ole päässyt Kuopio-hallin kuntosalitreeneihin muutoin kuin valmentajansa kantamana portaissa, kun pyörätuolilaisille ei ole siellä hissiä! Uskomatonta hallia kohtaan ja noloa kaupungin virkamiesjohtoa kohtaan! Lämpimät onnittelut tältäkin palstalta Marjaana Huoviselle hänen olympiamenestyksestään, mutta kyllä tässä pitää nyt seurata, miten Kuopion kaupunki paikkaa mokansa: olympiamitalistille kuuluvat viralliset ja vilpittömät onnittelut ja Kuopio-hallin kuntosalille pitää saada hissi sitä tarvitseville! Muuten: On mielenkiintoista seurata tämän vuoden parhaan suomalaisen urheilijan valintaa. Jos olisin äänestämässä, äänestäisin vuoden urheilijaksi olympiavoittaja ja maailmanennätysmies, ratakelaaja Leo-Pekka Tähteä. Näin siitäkin huolimatta, että purjehtijat Silja Lehtinen, Silja Kanerva ja Mikaela Wulf sekä purjelautailija Tuuli Petäjä ja keihäänheittäjä Ruuskasen Antti olivat  myös positiivisia suomalaismenestyjiä Lontoossa.                                       ***
Lontoon paraolympialaiset avasivat silmämme monella tavalla. Saatoimme huomata, että vamma, näkyväkin, ei ole näiden vähän erilaisempien ihmisten päällimmäisimpiä ongelmia. Nämä vammaisiksi määritellyt kanssaihmisemme saattavat vaikeuksistaan huolimatta edustaa juuri sitä elämän onnea, jota me kaikki toivomme kohtuudella kohdallemme. Me kaikki. Risto Hirvonen  29.10.2012