"Sattumuksia"

15.11.2012


KuHi:n jäsenjoukoissa on myös kalamiehiä, jokunen kalanainenkin. Tälle seikalle pitää antaa suuri merkitys, sillä olenpa itsekin vähäisillä taidoillani yrittänyt houkutella kalan koukkuun ja sitä tehden pataan. Ja vielä: jos kuka niin kalastaja tuntee kuuluvansa ihmiskunnan monipolviseen historiaan, sen alusta alkaen ja vielä jatkuvana lenkkinä, sillä onhan ihminen käynyt kalaan siitä lähtien kun on jaloillensa noussut ja käsillänsä jotakin tehnyt. Nyt kun järvet ovat pian saamassa jääpeitteensä, on koittanut pilkkimisen aika. Siispä reikiä jäähän veivaamaan, varusteet kuntoon ja pilkit ottaviksi kiiltämään! Mutta miksi pilkit kiiltämään? Sitä olen monesti pohtinut ja yrittänyt asiaa ajatella kalan aivoilla, sillä kalan mieltymyksistähän tässä on kyse, sen ottiherkkyydestä, eikä omista oletuksistamme. Kerronpa tästä yhden esimerkin. Olimme jossakin järvellä pilkkimässä ja kala ei syönyt ollenkaan. Silloinhan on parasta lähteä itse syömään. Menimme rantaa ja viritimme nuotion  koivun tuohikäppyröillä. Ne antoivatkin makeat savut. Oma onkeni oli jäänyt tuulen alapuolelle ja savu nuoleskeli nyt sitä. Ja kun läksimme takaisin järvelle, huomasin kirkkaan ja kiillotetun vieheeni nokiseksi ja täysin mustaksi kuin muuripadan kylki. Harmittelin, mutta kun minulla ei ollut vaihtopilkkiä, heitin tuon savultakin tuoksahtavan vieheen avantoreikään ajatuksella, että ei siihen nyt mikään käy kun ei näykään. Mutta sitten tapahtui odottamatonta: heräsin aatoksistani ensimmäiseen nykäisyyn, käsi tärähti, ja sen jälkeen sain vetää kalaa solkenaan: sen kun vaan laski ja nosti!  Kaverit katsoivat kauempana silmät tapillaan. Mutta en minäkään paljastanut salaisuuttani, sillä meillä kavereiden kesken oli aina pientä keskinäistä kisaa... Ja vieläkin minä olen pitänyt tuon nokisen pilkin repussa mukanani - kaiken varalta.
                                    ***
Olimme taas pilkkireissulla. Kala oli huonolla syönnillä, niin kuin se monasti tahtoo olla.  Kovalla yrittämisellä sain  päivän mittaan viisi ahvenensorria, todellakin muistan tuon lukumäärän noin tarkkaan. Miksi sitten tuo kannattaa kertoa, kun ei siinä ainakaan kehumista, mutta siksi se on mieleen jäänyt, että tuo koko päivän saalis mahtui yhteen tulitikkurasiaan... Varsinaisista pilkkikisoista en ole ollut suuremmin kiinnostunut, sillä kilpailujännitys saa minut täysin lukkoon. Yhden kerran minut kuitenkin houkuteltiin mukaan. Tuuli kävi purevasti järvenselällä, puhurit tulivat pohjoisen suunnasta. Kala ei tietenkään tykkää tällaisesta ilmasta, vaikka jään alla ei suoranaisesti tuulekaan. Mutta luulen, että siellä pidettiin meitä vähän tärähtäneinä, kun olimme lähteneet lämpimistä tuvistamme ja vuoteistamme tällaiseen keliin. No, sitten kisan päättyessä ryhmityimme saaliiden punnitusjonoon; vähän kauempana näkynyt palkintopöytä houkutteli tietysti jokaisen mielissä. Tuuli kävi nyt entistä kovempana. Se miksi tästä on niin monta mainintaa, paljastuu nyt tässä: Edelläni jonossa oli tanakka karvahattuinen mies. Hänen kalapussinsa näytti kevyenoloiselta, minkä olin jo aikaisemmin huomioinut. Ja nyt kun  hän oli laittamassa sitä vaa´alle, niin sillä silmänräpäyksellä tuulenpuuska iskeytyi pussiin ja lennätti sen kauas metsään. Eikä sitä enää etsimälläkään löydetty...                             ***
Joku neropatti on osannut keksiä hiihdon ja pilkkimisen samaksi lajiksi. Se on pilkkihiihto. Siinä ratkotaan Suomenmestaruudetkin. KuHi:n edustajat ovat keikkuneet noissa kisoissa aina kirkkaimmille mitaleille asti, joten täältä löytyy tätäkin taitoa. Kuopiossa ei kuitenkaan tällaista kisaa ole milloinkaan järjestetty, joten  tässä on tällainen aukko. Esimerkiksi Väinölänniemen edusta voisi olla vallan mainio sijainti kevättalven auringon alla - ja yleisömuurien keskellä. Pilkkihiihdossahan lasketaan tulokset  kierrettyjen hiihtokierrosten mukaan. Mutta uudelle kierrokselle ei pääsekään lähtemään ennenkuin on saanut pilkityksi kalan. Siinäpä se jännitys tiivistyykin niin kilpailijoiden kuin yleisönkin kesken! Pitäisiköhän ehdottaa kisan järjestämistä KuHi:n toimintasuunnitelmaan?

                                   ***
Hupia ja hulluutta - sitähän tänä päivänä tulisi olla tarjolla. Tätäpä me mietimme vähän täällä KuHi:nkin piirissä, kun Puijolla maaliskuussa pidettävien mäkihyppykisojen kisaviikolle kehoitetaan seuroja tulemaan mukaan omilla tapahtumillaan. Tässäpä yhteydessä Lehtelän Matti, KuHi:n puheenjohtaja, loihi sanaisesta arkustaan ajatuksen: mitähän kansa tykkäisi jos KuHi:n soutajat laskisivat kirkkoveneellä Puijon mäen alas? Minulle tuli jo huikaiseva näky eteeni: kansan hurraahuudot alhaalla montussa ja kansainvälisten tv-kameroiden surina. Jostakin syystä meiltä jäi kuitenkin tuon idean kehittely siihen. Ehkä nuo KuHi:n joutuisat kirkkoveneetkin haluavat olla nyt talviajan levossa kuin karhut pesässään - siihen saakka kunnes kevään kutsu uusi ne taas herättää. Mutta tässä yhteydessä tulee mieleen, että näillä KuHi:n kotisivuilla on keskustelupalsta, jonne me itsekukin voimme jättää mieleemme tulleita kommentteja, ajatuksia ja ehdotuksia, niitä hullujakin. Heitelkäämme sinne niitä - niitä tarvitaan seuratoiminnankin elontiellä. RH Marraskuussa 2012